KENNEL Lumisuden

Pizza - Joulu Iloa!

Joulun taikaa ja Joulusukkien rapinaa

Hei minä olen Lumisuden Millisentti toyterrieri tyttö ja olen melkein 8 kuukautta vanha. Ajattelin kertoa teille meidän perheen joulun odotuksesta. On perjantai aamu ja taas se emäntä kiskoo minua ihanan lämpöisen untuvapeiton alta pois, höpisee kiskoessaan, että ”nyt reippaasti ulos pissalle”. Ei muuten voisi vähempää kiinnostaa. Eilen illalla kun olimme ulkona minä huomasin sen taas, se on jälleen tulossa, se mikä lamaa kaiken ulkoiluinnon, jäädyttää jopa häntäkarvani, se on se talvi. En voi ymmärtää mikä äitiäni Pizzaa vaivaa kun hän juoksee häntä heiluen iloisesti haukkuen alakertaan ja kaahaa täyttä vauhtia ulko-ovelle. Kun emäntä avaa oven minä pakenen nopeasti keittiön pöydän alle, olen meinaan mestari pujottelemaan  tuolinjalkojen seassa, mutta voi siankorva en ehtinyt väistää hänen vasenta kättään ja tässä sitä nyt ollaan matkalla ulos. Auts, oih, voih varpaani jäätyvät mutta pakko on ei auta, juoksen tuultakin nopeammin meidän rakenteilla olevaan pihavarastoon ja siellä se on, purukasa kaikkien pienten koirien paras ulko wc, siispä nopeat pissat ja takaisin kuistille. Toivottavasti se emäntä  huomaa että minä olen jo valmis. Huh, onneksi hän on jättänyt oven raolleen minua ja Pizzaa varten, kun on lähtenyt viemään isot koirat metsään.

 Meidän perhe onkin aika monipuolinen. Minulla on emännän ja isännän lisäksi maailman elävin purulelu, ihmislapsi, Joni. Me olemme hänen kanssaan melko saman ikäiset ja kokoiset ainakin minun mielestäni. Hänen lisäkseen minulla on tosi isoja siskoja, valkoiset paimenkoirat Nikita, Celie ja kultainen noutaja Iikka.

Ilmassa on kummallista jännittävää värinää, se on kuulemma Joulu, jota kodissamme valmistellaan. Minä en vielä tiedä mitä se tarkoittaa, koska tämä on minun ensimmäinen Jouluni. Äiti Pizza on kyllä varoittanut niistä valonauhoista, vaikka ovat kuinka jännittäviä ja mielenkiintoisia, niin niihin ei saa koskea. Varsinkaan silloin kun isäntä ja emäntä niitä eteisessä korjaavat ja johtoja on levällään pitkin lattioita, mutta voi vitsi että ne ovat mahtavia,  miettikää, emäntä vetää toisesta ja minä toisesta päästä ja valot vain vilkkuvat.

Ai niin ja kuuluuhan meidän perheeseen muitakin. Valkoinen paimenkoira Celie sai pentuja kolme viikkoa sitten. Pentuja syntyi vain kaksi (onneksi !) .Heidän nimensä ovat Aamu ja Tähti. Höh, kuinka kummalliset nimet, mutta ne nimet tulivat siitä kun Aamu syntyi aamulla ja Tähti koska se on ensimmäinen sana jonka ’pikkuveljeni’ ihmislapsi Joni osasi sanoa. Tähti on emännän joululahja, mitä se sitten tarkoittaakaan ? Mutta hän jää kuitenkin meille asumaan. Tosi kivaa… tai ainakin luulen niin,  vaikka hän onkin jo kolmeviikkoisena 300 grammaa painavampi kuin minä (8kk/1,5kg), mutta luulen että meistä tulee superhyvät ystävät. Ainakin hän jo kovasti tahtoo seurustella kanssani.

Sitten täällä tapahtui myös sellainen ihme, olisikohan se nyt niitä Joulun ihmeitä, en tiedä. Yhtäkkiä reilut kaksi viikkoa sitten ilmestyi Celien pentulaatikkoon myös mustia kiharakarvaisia puminpentuja, tai niin kuin Joni niitä kutsuu ’pummi’ pentuja. Eläinlääkärimme Maarit, minun paras ystäväni, toi ne tänne ja sanoi että toivottavasti Celie suostuu heidän keinoemokseen ja suostuihan hän. Celie on meinaan niitä koiria jonka äidinvaistot toimivat yli kaikkien väri, rotu ja koko rajojen. Sillä jo silloin kun minäkin olin ihan pentu ja paljon pienempi kuin nyt, Celie hoiteli minua paljon ja jopa pesi minut niin että olin aivan läpimärkä, yäk. ’Pummipennut’ tulivat meille, koska niiden äiti sairastui niin vakavasti että joutui muuttamaan koirien taivaaseen. Se on ilmeisesti tosi surullinen juttu, koska kaikilla oli kyyneleet silmissä. Minä haluaisin kanssa osaltani tehdä pummipentujen olon kodikkaaksi, mutta ei kun ei. Celie ei päästä minua lähellekään pentuja. Emäntä väittää että Celie tietää että minä olen muka niin nuori ja tyhmä, etten osaisi olla pentujen kanssa ja siksi en saisi pentuja edes kurkistaa. Mutta onneksi emäntä antaa minun haistella pentuja silloin kun Celie on lenkillä ulkona ja onneksi Aamu ja Tähti ovat jo niin isoja, että ne tuodaan alakertaan lattialle leikkimään ja Celienkin mielestä minä voin edes heidän kanssaan leikkiä. Taitaa Celie tietää etten minä voi heitä edes vahingossa satuttaa, enkä minä sellaista tekisikään.

Eräänä yönä kun isäntä oli töissä Ja Joni oli jo mennyt nukkumaan, emäntä avasi sen mustan levyn, jota tietokoneeksi kutsutaan. Hän selitti että menisi sillä Amerikkaan. Kävisi kuulemma Celien ja Nikitan kasvattajan luona. On siinäkin, eihän tuolta telkkariruudulta voi edes juosta Amerikkaan. Hei emäntä, emäntä ota syliin että minäkin näen jotain ! Voi herkkuluu ! Kuvaruudullahan näkyy kuvia Nikitan ja Celien sukulaisista. Nikita ja Celie ovat meinaan lentäneet ihan oikealla lentokoneella monta tuntia ja päätyneet lopulta tänne Suomeen. On se mahtanut olla jännittävää. Nikita tuli lentokoneen ohjaamossa, koska silloin sitä lentokonetta ohjasi emännän hyvä ystävä, Celie joutui ruumaan, koska hän oli jo 9 kuukautta vanha ja varmaan todella iso kun hänen pennutkin ovat jo noin painavia vaikka ovat vasta kolme viikkoa vanhoja. Nikita ja Celiekin ovat tuoneet meidän  emännälle Joulun ihmeen, koska molemmat ovat tänne Joulun seutuvilla tulleet, vaikka siitä on jo tosi monta vuotta, eikä minua olut, eikä myöskään Pizza äitiä vielä edes olemassa… missähän me olemme olleet ? No mennäänpä takaisin sinne Amerikkaan netissä. Olen kuulemma niin kiinnostunut valkoisten paimenkoiriemme sukulaisista, että emäntä päättää alkaa etsimään Amerikasta myös minun ja Pizzan serkkuja. Siis voitteko kuvitella, että muka Venäjältä olisi joku toitsu muka joutunut matkustamaan maapallon toiselle puolelle. Ei ole totta, hieraisen silmiäni, mutta sieltähän kuva piirtyy verkkokalvolleni. Toyterrieri poika, komea ja vielä niin pieni kooltaan, että mahtuu istumaan coktaillasiin ja vielä muitakin kuvia. Tyttö ja poika toitsuja kokonaista neljä kappaletta ja kaikki tosi sieviäja hyväntuulisen näköisiä vaikka asuvat niin kamalan kaukana kotimaastaan. Yritän tassullani näpertää heille tervehdyksen täältä Suomenmaasta ja onneksi emäntä huomaa yritykseni ja haluni toivottaa Jouluiloa myös näille Amerikan serkuille ja hän kirjoittaa Hyvän Joulun toivotukset minulta ja Pizzalta, kivaa. Toivottavasti he saavat täältä kotimaan naapurista toivotetuista tervehdyksistä Joulurauhan sydämiinsä. Nettisurffailusta Amerikan maalla ja toitsuserkun coktaillasikuvista  aiheutui emännälleni kova halu etsiä niin iso coktaillasi johon minä mahtuisin ja hän voisi ottaa siitä valokuvan. No tuloksen näette ehkä lehdessä.

Eräänä päivänä emäntä tarjosi meille kaikille karvakorville Jouluherkkuja. Minun herkkuni oli ihanan lihaisa ja mehukas rustoinen häränhäntänikama. Emäntä vei minun ja Pizzan herkut Jonin hiekkalaatikolle, koska sen päällä on katos ja siellä ei ole kuin ihan vähän lunta, joten varpaat eivät heti jäädy. Mutta voi puruluu ! Joni on tulossa tänne päin. Hän haluaa ihan varmasti syödä minun häränhäntääni, no minäpä hautaan tämän tähän kylmään lumeen, niin Jonikaan ei sitä heti löydä. He he piilossa on, ahaa Joni menikin liukumäkeen. Taidanpa kaivaa luuni esiin ja eikun hommiin. Vähän tuosta lunta pois ja tuosta ja siellähän se jo näkyy, aah ihana herkullinen luuni. Mutta voi siankorva, mitä tämä on ? Joku on liimautunut kiinni kieleeni ja pitää siitä kiinni kynsin hampain. Äiti autaa , emäntää , auttakaa nyt joku. Minä en voi liikkua koska tuo hirvitys painaa niin paljon, että kieleni repeää irti jos yritän edes päätäni nostaa. Onneksi emäntä kuulee minun kiljumiseni ja Pizza äidin hätääntyneen haukkumisen. Hän tulee juosten paikalle ja ettäs kehtaa, alkaa nauramaan, siis mitä naurettavaa on tällaisessa toisen hädän alaisessa tilanteessa ? Vihdoinkin hän ojentaa auttavat kätensä ja tarttuu siihen kammotukseen joka kielessäni roikkuu sekä minuun. Varovasti hän nostaa minut ja vihaisen esineen ja kuljettaa meidät talomme pesuhuoneeseen. Hei apua et kai kuvittele että haluaisin suihkuun, mutta sinne emäntä minut kuljettaa ja alkaa laskea vettä minun päähäni ja vihdoinkin se kammotus kielestäni irtoaa. Siis auto, pieni metallinen leikkiauto. Enhän minä mitään autoa ollut syömässä vaan herkullista luuta, siis mitä oikein on tapahtunut, ei kai tämä vaan taas ole niitä Joulun ihmeitä ? Ei ei, kertoo emäntä, olen kuulemma vain vahingossa ilmeisesti kaivanut vähän väärästä kohtaa ja siellä olikin lumeen hautautunut Jonin pikkuauto ja kun on pakkasta niin se metalliauto jää kiinni minun lämpimään kosteaan kieleni. Ilmeisesti häränhäntä oli niin hyvä jouluherkku, että se vie kielenkin mennessään, he he he olipa hyvä vitsi.

Tässä eräänä päivänä me lähdimme Joulunavajaisiin Stockmannille …että silleen, mitähän sekin tarkoittaa   ? Onko Tapiolan  Stockmannilla joku ovi jonka voi avata ja sieltä löytyy  Joulu vai onkohan siellä joku paketti, jonka voi vaikka repiä palasiksi ja paperien seasta paljastuu Joulu ? No avoimin mielin autoon ja eikun katsomaan kuinka Joulu avataan. Onpa täällä paljon ihmisiä ihan joka puolella ja palloja ja valoja ja kirkkaita kiiltäviä koristenauhoja ja ihan vaikka mitä ihmeellistä. Iik mikä toi on ? Toi kauhean iso ja harmaa. Sen tassutkin ovat ihan epämuodostuneet, eihän niissä ole edes kynsiä ja voi ei sillä on sarvetkin päässä. En ole ikinä elämässäni nähnyt noin kummallista koiraa. Minkähän rotuinen hän on ? Emäntä huomaa kauhistuneen ilmeeni ja kertoo kyseisen eläimen olevan ei koira vaan poro. Se on kuulemma Petteri Punakuono, joka vetää Joulupukin reen läpi taivaiden ,yli vuorien, seassa tähtien ja sumuisten pilvien, luokse kaikkien pienten lapsosten, lempeiden koirien pienoisten. Runollistako ? Onkohan emäntä saanut sydämeensä  Joulumielen ? Se on varmaan tarttunut täältä näiden kaikkien hymyilevien ihmisten seasta, isännän halauksista, Jonin riemukkaista kiljahduksista, kummallisista tuoksuista ja tietenkin minun hännänheilutuksistani. Tämä on varmasti se Joulun avaus.

Minäkin alan tuntea tassuissani outoa värinää, minuakin alkaa ihan jännittää. Joka puolella on hymyileviä ihmisiä. Emäntä laittaa minut Jonin rattaisiin istumaan, jotta näkisin vähän paremmin. Ihanaa taas  tuolta tulee pieni ihminen kysymään saisiko hän silittää minua ja mikä minun nimeni on ? Millisentti, Millisentti etkö sinä ymmärrä ? Ihanaa silitä juuri siitä, tuntuupa hyvältä. Lapsen vanhemmat kysyvät että voivatko hekin silittää, vai olenko minä vihainen. Minäkö vihainen ? Siitäkö kun ihmiset silittävät ja hellivät minua ja puhuvat kauniisti ,no en todellakaan ! Minähän nautin siitä. Voiko mikään olla ihanampaa kuin ryhmä kauniisti käyttäytyviä Joulukuorolaisia tonttumyssyt päässään ja he kaikki haluavat silittää ja rapsuttaa minua, iiihanaa ja Hauskaa Joulua heillekin. Hei taidan alkaa ymmärtämään, mistä syntyy Joulu ja mitä se tarkoittaa.

Siirrymme Stockmannin eläintarvikeosastolle, se on meinaan niitä kauppoja missä mekin nelijalkaiset saamme käydä. Voi mitä ihania herkkuja täällä onkaan. Hymyilevä myyjä tulee tarjoilemaan minulle joulusuklaata, ah miten hyvältä se maistuukaan. Eräs vanha mies tulee luoksemme ja kertoo tarinan pienestä koirastaan, joka hänellä on kotonaan. Hän silittelee minua ryppyisellä kädellään ja voi kuinka lämmin ja hellä hänen kätensä onkaan. Mies antaa emännälleni pienen paketin. Se on kuulemma minulle, vaikka enhän minä edes tunne tuota valkopartaista , punanuttuista herrasmiestä. Emäntä ja isäntä hymyilevät salaperäisesti ja kertovat minulle ja Jonille vanhan miehen olevan Joulupukki. Hän siis on se salaperäinen henkilö, joka ajaa reellään läpi aikojen ja paikkojen, yli vuorien ja kaupunkien. Voi herkkuluupatukka, kuinka hyvältä hänen kosketuksensa tuntuikaan. Hei kaverit minä taidan rakastaa Joulua !

Nyt siis alkaa olla aika hiljentyä Jouluaaton odotukseen. Voihan naudan paistijauheliha kun minua jännittää, ihan viiksikarvani ja villahousuni väpättävät. Emäntä on kertonut että aattoaamuna syödään uutispuuroa ja lähdetään koko perheen voimin hakemaan metsästä joulukuusi, joka laitetaan yläkerran aulaan ja siihen laitetaan niitä jännittäviä joulukoristeiksi kutsuttuja esineitä ja ihka oikea tähti tulee kuusen latvaan. Toivottavasti se ei ole minun ystäväni Celien pentu Tähti, koska olen ihan varma että kuusenlatvassa roikkuminen ei voi olla mukavaa, vaikka voisihan se olla jännittävä kokemus olla tosi korkealla joulukuusen tähtenä.

Aattopäivänä saunotaan ja kuulemma uidaan avannossa, tai emäntä ja isäntä uivat. Meitä koiria ei kuulemma avantoon laiteta, koska me voimme kuulemma sairastua ja uima-allas olisi täynnä karvaa. Kesällä me ollaan kyllä Pizza äidin kanssa uitu monta kertaa altaassa, kun ilma on ollut lämmin. On muuten outo juttu toi jää talvella. Vesi on liukasta ja kylmää ja kesällä taas niin ihanan lämmintä ja märkää. Oilsiko sekin jotain Joulun taikaa, mene ja tiedä.

No palataan taas siihen Jouluaattoon. Illalla meillä sitten vihdoinkin syödään niitä todellisia Jouluherkkuja. On kuulemma montaa eri sorttia niin ihmisille, kuin meille nelijalkaisille. Nami, nami, ihan vesi nousee kielelle jo pelkästä ajatuksesta, sillä meidän emäntä on tosi hyvä kokki. Jouluaterian jälkeen meille vihdoin tulee Joulupukki niitä lahjoja jakamaan ja sitten kaverit on viimein aika repiä niitä uskomattoman kauniita joulupaketteja. Joten jäädäänpä jännityksellä odottamaan ja älkäähän käykö etukäteen pakettipiilossa nuuskuttelemassa, jos vaikka sattuu tonttu ikkunasta kurkistelemaan !

Siispä kaikille teille isälle, isovanhemmille, sisaruksille, serkuille, tutuille ja tuntemattomille ! Lämpöistä Joulua ja Joulusukkien rapinaa!

ja Luurikasta tulevaa vuotta 2005.

Toivottaa Kennel Lumisuden väki:Päivi, Rami, Joni, Pizza, Millisentti, Iikka, Nikita, Celieja valkkaripennut Aamu ja Tähti sekä